Salaisuus on kuin pikku kivi rinnan päällä. Vaikka se on pieni, sen paino tuntuu kasvavan ajan kuluessa. Mitä enemmän salaisuuksia kantaa sydämmellään, sitä vaikeammaksi eläminen käy. Lopulta niiden pikkukivien paino tuntuu suurelta ja musertavalta. 

Kun olin pieni tyttö, veljelläni oli salainen piilopaikka talomme ullakolla. Kävin siellä joskus, tutkimassa hänen pienoislennokkejaan ja muita pienen pojan aarteita. Joskus otin jonkin esineen, varovasti, tutkiakseni sen muotoja. Olin todella varovainen, ja laitoin sen esineen täsmälleen samalle paikalle. En koskaan vienyt mitään, koska silloin olisin paljastunut. Pelkästään se tunne, että kävin jossain kielletyssä paikassa, tuntui perhosina vatsanpohjassa. Kun lähdin pois, en tuntenut edes huonoa omatuntoa. Lapsena unohtaa helposti asioita.

Nyt vanhempana unohtaminen on vaikeaa. Ne omantunnontuskat, kun tiedät tehneesi jotain sopimatonta ja väärää jää kiveksi rinnan päälle. Se takertuu eikä päästä irti. 

"Was it love that was here for a while?
Or just someone you knew before?
Did you see where it went?
Did it say what it was?
And could you hear what it said or whispered 'bout you and me?"

-the Crash, Secrets