Niin siinä sitten kävi. Se oli väistämätöntä. Vaikka erosta on kohta kulunut kaksi kuukautta, kelaan vieläkin mielessäni tätä kaikkea tapahtunutta: päätin pitkäaikaisen parisuhteen, rakastuin uudestaan, muutin pois. Koin surua, valaistumisen, sytyin uudestaan, tunsin syyllisyyttä, minua pelotti, mutta nousin uudestaan ja lähdin koska se tuntui oikealta teolta.

Joulukuu ja vuoden loppu oli hullua. Se mitä olin jo pitkään aavistanut, mitä olin vältellyt, paennut tapahtui viimein. Kun viimein heräsin siitä viiden vuoden horroksesta ja tajusin miten elämä lipuu ohitseni, tajusin miten hukassa olinkaan ollut. Ne lukuisat kerrat, joina hän sanoi rakastavansa minua, tunsin surun kehrän kasvavan sisälläni, kun tiesin vastatessani takaisin että en koskaan voisi sanoa samaa hänelle koko sydämmestäni. Lopulta ymmärsin miten väärin se kaikki oli, kenenkään ei pitäisi olla toisen kanssa vain siksi koska ei ole muutakaan. Mutta se ei pitänyt paikkaansa.

On totta, että rakastuin uudestaan ja sitä voidaan pitää syynä teolleni. Mutta se oli vain herätys. Hänet tavattuani muistin, miten minullakin oli joskus unelmia, jotka palavasti halusin yhä toteutuvan. Halusin olla kirjoilija, piirtäjä, taiteilija. Hän muistutti minua siitä, mikä minä olin joskus. Hän näki minussa sen, mitä mieheni ei koskaan minussa nähnyt. Olin vuosia mieheni holhooja, piika ja kiltti pikkuvaimo. Otin vastaan sen roolin, aluksi ehkä rakkaudesta, mutta lopussa se tuntui velvollisuudentunnolta. Lopussa tajusin ansoittaneeni itseni, loin pikku kotivaimon elämästä itselleni häkin. Mutta kun tajusin mitä elämästäni oli tullut, enkä ollut siihen tyytyväinen päätin ottaa suuren askeleen.

Nyt asun vieraassa kaupungissa, missä kukaan ei tunne minua. Olen vapaa tekemään mitä ikinä haluan ja unelmieni tiellä ei ole estettä. Silti minua kaivertaa tämä syyllisyys, vaikka tein armollisen teon. Se on kai eronneiden ihmisten taakka, tuntea se pieni paino sydämmellä. Vaikka rakastuin uudestaan, sitä viiden vuoden aikaa ei voi koskaan pyyhkiä pois. Sen voi unohtaa mutta, ei koskaan täysin.